Elämää Kuhkaan kylän Pamolan saaressa.
Pamolan saari on Kuhkaan kylän toiseksi eteläisin saari. Kalksalon kylään rajoittuva Savisalon saari on eteläisin.
Pamolan saaressa tiedetään asuneen kymmenen talollista 1651 vuoden aikoihin.
Kirjassa Matkasuuntia Suomessa 1-4 1888-1890(Matkailuliiton julkaisu ) on maininta Kuhkaan Saaristosta. ” Jaakkima noin 40 km Sortavalasta . Tie kaunis, kunnaita täynnä, kulkee pitkin Laatokan rantaa, Silloin tällöin pilkistellen joku Laatokan lahti esiin vaarojen välistä. Näköala Jaakkiman kirkonkylästä Laatokan yli erittäin ihana. Jaakkiman saaristo on sangen kaunis, Mustasaarta ja Kuhkasta kiitetään kauneimmiksi. ”
Luonto on osittain hyvin kallioista,joissa metsän kasvukin on heikkoa. Kun taas ei kallioiset alueet ja notkot ovat hyvin hyvätuottoisia. Viljelysmaat olivat kivettömiä , vaikka ne usein olivat kallioiden välissä . Metsissä kasvoi yksittäisinä , kasvualustaltaan lämpöä rakastavia puita, kuten vaahteraa ja lehmusta. Kuusta sensijaan ei luontaisesti kasvanut saarissa. Joihinkin saariin niitä oli istutettu.
Saariston pääelinkeino oli maanviljelys. Tilat olivat pienikokoisia ja viljelypalstat olivat hyvin hajallaan , jopa eri saarissa. Viljelykasveista ruis oli tärkein , lisäksi kauraa viljeltiin runsaasti sen sijaan ohran viljely oli kovin vähäistä.
Karjatalous oli voimakasta. Karjaa oli joka taloudessa. Karjan jalostukseen kiinnitettiin paljon huomiota. Maito separoitiin kotona ja kerma vietiin meijeriin. Meijeri oli Kesvalahden puolella. Siellä oli töissä meijerikkö ja apulainen. Kermat kirnuttiin siellä voiksi ja lähetettiin Valiolle. Kerman kuljetus meijeriin järjestettiin siten ,että useampi taloryhmä vei kerma-astiansa samaan paikkaan ja vuoropäivinä jokainen vei vuorollaan astiat meijeriin. Samalla reissulla usein hoidettiin myös kauppa-asiat. Tärkeimmät kauppareissut tehtiin laivalla tai omalla moottoriveneellä Lahdenpohjaan.
Maanviljelyksen lisäksi saaren asukkaat kalastivat. Kalastuksen tukiasema oli Rahman saari. Rahman vesillä pyydettiin verkoilla muikkua, siikaa ja lohta. Pitkälläsiimalla kalastettiin kuhaa ja lohta. Kesällä nuotan vetoa harjoitettiin nuotta-apajilla lähisaarissa. Kalasaaliit olivat yleensä runsaita , jopa satoja kiloja. Lahdenpohjan kauppamiehet olivat kilpaa ostamassa saaliit.
Pamolan saaressa oli laivalaituri, johon päivittäin poikkesi Venus ja Siro nimiset laivat sekä vähän aikaa myös Laatokan Saaristo –niminen laiva.
Talvella liikuttiin hevospelillä.
1944 saaren elämä muuttui kokonaan. Juhannuksen aikoihin alkoi kuulua outoa kumua pitkin Laatokan selkää. Naapureiden kanssa ihmeteltiin sitä. Pian selvisi , että oli alkanut vihollisen suurhyökkäys.
Nyt tuli määräys , että kaikki hevoset oli kengitettävä, jotta ne pystyisivät kulkemaan maantiellä pitkiäkin matkoja. Saaressahan oli vain peltoteitä. Juhannuspäivänä mieheni ryhtyi kengittämään kylän hevosia. Hänet oli toistaiseksi kotiutettu talvisodassa saamansa paleltumavamman johdosta.
Heinäkuussa määrättiin saaristo evakuoitavaksi. Työkuntoinen väki sai jäädä heinäntekoon ja viljojen korjuuseen. Yksi lehmä ja hevoset sai jäädä. Nyt alkoi tavaroiden kuljetus Ihalaan, jonne oli perheillekin järjestetty asunnot. Meille se oli järjestynyt Meroseen. Pamolan saaresta evakuoitiin kuusi perhettä ja Savisalon saaresta kaksi perhettä.
Saariston evakuointi tapahtui , niin että ensin tavarat ja karja kuljetettiin rantaan ja siitä hevosveneisiin ja soutaen mentiin Kesvalahteen Ristolaisen rantaan tai moottorin vetämänä Kumolan jokisuulle.
Naapurit auttoivat toisiaan . Erikoisesti on jäänyt mieleeni ” toisiin ” Selman lausahdus eräältä tavaroiden vientireissulta Saarelan Annin kanssa. ” Kyll mie pelkäsin , ett tuo Anni hajoaa sinne Kumolan kankaalle, ni mitä mie ossaisin tehä ” Ei Annin synnyttämisen aika kuitenkaan vielä tullut. Annin pienet tytöt oli viety jo keväällä Jyväskylään sukulaisten luo.
Meiltä vietiin lehmät Huhtervuun tätini laitumelle. Täti lypsi ja teki kermat voiksi. Appeni haki sitten voit kulkien pyörällä Kesvalahdelta Huhtervuun. Näin elettiin paras kesä. Tehtiin heinät, miehet kalastivat . Väkeä palasi takaisin koteihinsa, olihan matka lyhyt ja asuminen kahdessa paikassa hankalaa. Leikattiin ruis ja korjattiin latoihin., kevätviljoja niitettiin.
Syyskuun alussa tuli taas määräys saariston tyhjentämisestä. Niin mentiin taas Meroselle. Odotettiin , mitä tuleman pitää. Pelättiin. Oli kovin lämmintä. Hannes lähti kaverinaan isäntäväen poika Pamolaan. He kantoivat ruislyhteet ja hakkasivat niitä kotikallioon . Näin saatiin kuusi säkkiä hyvää ruista. Niin lähdettiin takaisin rantaan ja yhteiskuljetuksella Ihalaan.
Tuli rauha ja sen raskaat ehdot.
En tiedä saaren asukkaiden tuntoja kotoa lähdöstä. Oliko tähän jo totuttu ja pelätty koko kesä ?Täyttikö suuri sanaton tuska mielet vai oliko se kuitenkin helpotus , että sota päättyi ?? Sen tiedän , että lujasti oli juurruttu Pamolan saareen, sillä se oli ollut Kilpiön suvulla aina 1600-luvulta lähtien . Minä olin tullut saarelle maaliskuussa 18- vuotiaana nuorikkona Saaren kauneuteen olin heti suuresti ihastunut.
Ihalasta lähdin hyvästelemään kotikylääni ja lapsuuskotini. Oli raskasta nähdä vanhempieni lähtövalmisteluja kotoa, jonka he olivat rakentaneet ja raivanneet hyvin toimeentulevaksi tilaksi. Itkin ja huusin omaa ja toisten tuskaa. Isäni lohdutti minua” Elä itke rakas laps, jäihä meill vappaa isänmaa ja syyvvää sitä leipää muuallakin. ”
Ihalasta lähdettyä määränpää oli Nivala. Anni ja Erkki Kilpiölle oli nyt syntynyt potra poika , joka oli viiden päivän ikäinen.
Junalla pääsivät matkaan vanhukset ja lapset. Voi vain kuvitella matkantekoa noin pienen vauvan kanssa. Me lähdimme hevosilla. Saarelaisen hevonen jäi meidän huoleksi. Lehmät kuljetettiin ajamalla. Toisiin Elsa oli yksi ajajista. Nyt satoi kovasti ja minä sairastuin Jouduin sitten osan matkaa tekemään junalla Nivalaan. Siellä sitten sairaalaan , jossa minulla todettiin kurkkupaise. Hevosmiesten matka jatkui aina Varkauteen saakka. Sieltä jatkettiin härkävaunulla, joka oli niin täynnä, että lypsämään mahtui vain tyttönen . Matka Nivalaan kesti noin viikon .
Siellä sitten aloitettiin elämässä uusi vaihe.
Kirjoitti
Kaarina Kilpiö , os. Valtonen